19.6.07

Auts!

"Matkapuhelimen mukana tulevalla, usein käyttämättömäksi jäävällä, kantohihnalla voi näppärästi vetää irti lapsen heiluvan maitohampaan; ohut lenkki irroitettavan hampaan ympärille ja napakka kiskaisu, niin hammaskeiju saa ahkeroitavaa. Takuulla parempi konsti kuin ovenkahvaviritykset!"

Tunnisteet:

 

12.6.07

Aineiden Häviämättömyyden Laki

Jotenkin tuntuis että Aineiden Häviämättömyyden Laki (huom! fysiikkaa ja kemiaa viimeksi yläasteella) olisi tätä vastaan:
"Poista jauhelihasta rasva pois silloin, kun se tirisee pannulla. Näin ei tarvitse rehkiä itseäsi loppuun palaneeksi esim. kuntosalilla. Ja mikä parasta aikaa säästyy."
Vai minkäköhänlaista poistamista tässä tarkoitetaan? Liekittämistä? Vaiko nyppimistä? Mutta mikä parasta, säilyy solakkana ja terveenä eikä ole pakko kuntoilla.

Tunnisteet:

 

4.6.07

Mäyräkoiratyyny

"Lomamökeissä yövyttäessä on aina tyynyistä pulaa. Taittele olutsettien pahveista itsellesi sopivat korotukset ja aseta tyyny päälle. Hyvä uni on taattu."
Ja ei kun mäyräkoiraa hankkimaan, ihan varmuuden vuoksi. Meilläpäin olutsettien pahvit ovat kyllä aika ohutta kamaa; kuinka monta pakkausta tarvitaan hyviin yöuniin?

Kuinkahan moni kokeili tätä niksiä jo ylioppilas-, valmistumis- jne. bileidensä jälkeen?

Tunnisteet:

 

4.5.07

Niksi x2

Niksi n:o 1 Pimp my car dude
Köyhänmiehen city-maasturi: ota käyttöösi etupenkille lasten "vanhat" korokeistuimet. Korkeammalla istuminen tuo turvallisuudentunnetta ja lisää näkyvyyttä kuten aidossa city-maasturissa, eikä maksa liikaa.
Mutta miksi haluaisin city-maasturin? Ja vielä parempi kysymys: miksi haluaisin istua lasten turvaistuimen päällä? Mutta myönnettäköön: rahallinen säästö on huomattava.

Niksi n:o 2 Miltä näiden ihmisten kotona oikeastaan näyttää?
Tuleeko huonekalujen jaloista lattioihin painaumia? Laita jalkojen alle pilttipurkin kannet.

Tunnisteet:

 

2.5.07

Vappujäynä

Tämä kelpaisi varmaan teekkarillekin
Suuressa ostoskeskuksessa tai muussa ruuhkassa sido lapsen(/fuksin toim.huom.) käteen tai ranteeseen naru, jonka toinen pää on omassa kädessäsi. Näin lapsi ei voi eksyä minnekkään(/ja voit laskea kuinka monta kaatunutta vanhusta tai kiireistä liikemiestä saatte lankaan. Toim.huom.)
Mutta onneksi vappu on jo ohi.

Tunnisteet:

 

23.4.07

Itkettää

"Jos ei ole varaa ostaa paneeliverhotankoja, voi verhon laittaa nipsuilla kiinni ja laittaa nipsuihin myös verhojen levyisen palasen vahvaa kartonkia tai pahvia. Pysyy suorassa ja helppo liikuttaa!"


"Leikkaa mainoksista ja kirjeistä nimesi ja osoitteesi. Uusiokäytä esimerkiksi kirjeissä tai nimikoidessasi jotain."
Tai jotain.
Samalla kerralla näin myös niksit trendikkään juotavan jugurtin tekemiseen sekä vihdan sitomiseen akkuporakoneen avulla. Mikä lie näiden ankeuden aste? Pahviverhoille antaisin itse noin 8 timoteeaamikkosta ja saman verran mikkoalataloja osoitelappujen leikkaajille.

Tunnisteet: ,

 

20.4.07

Päivän niksi
Kauppakasseja voit keventää ottamalla kyynärsauvat mukaan kauppareissulle. Kun laitat painavat kauppakassit roikkumaan sauvojen kädensijoihin, kassia täytyy kannatella vain joka toisella askeleella. Lisäksi ovet avautuvat itsestään ja ruuhkabussissakin on aina tilaa sauvojen kanssa liikkujalle.
Mutta missä on Moraali? Täytyykö kyynärsauvatkin samaan syssyyn vielä ryöstää joltain pahaa-aavistamattomalta vammautuneelta? Ja kuinka kieroutuneita pirkkalaiset oikeastaan ovat kun julkaisevat tällaista, olisi ehkä maailman paras ammatti olla Pirkan niksivastaava.

Tunnisteet:

 

18.4.07

Päivän niksi

"Mikä imee keittiön pikku muurahaisia kuin sieni: silakanpala. Kissaltamme jäi ruokailumatolle silakanpala, joka parinkymmenen minuutin jälkeen oli täynnä mustia muurahaisia. Matto ulos, syötin ravistelu (tai uusi silakanpala) ja maton asetus entiselle paikalle. Näin saimme reilussa tunnissa noin sata muurahaista pois keittiöstä. Todella hyvä ja luonnonmukainen syötti!"
Jäin kiinni heti ensimmäiseen lauseeseen: silakanpala imee keittiön pikku muurahaisia kuin sieni. Sinne vaan slurps slurps ruotojen väleihin imeytyvät pikku muurahaiset. Väsynyttä.

Tunnisteet:

 

17.4.07

Jihuu, en svenskspråkig niksi!

För att få barnen att hjälpa med byktvätten, brukar jag använda mig av Strumpmemory. D.v.s. man tar en strumpa i taget, utan att titta. Sen tar man en till, om de är ett par, får man ett poäng och får ta på nytt. Den med mest poäng vinner! Och på ett nafs, är tvätten fixad!


Ja kuinka hyvä sellainen. Lastenkasvatusta ja kodinhoitoa yhtä aikaa ja vielä leikkien! sopisikohan tämä myös avomiehen kanssa leikittäväksi? Herää myös käytännön kysymys; saako pesukorista valkata toisen sukan tunnustelemalla? Silloinhan leikki saattaa mennä jo liian helpoksi, jos lapsi pystyy erottamaan urheilusukan ja ohuet sukat toisistaan. ;)

Tunnisteet:

 

28.3.07

Nyt tulee pakosti uusi niksi jo tänään, nimittäin
Mummoille ja muille huononäköisille voi suurentaa virkkaus- ja muut käsityöohjeet tietokoneella. Taas näkee tehdä käsitöitä, ei tarvitse käyttää suurennuslasia.
tässäpä mummoillekin syys ostaa tietokone. No toivottaavsti sentään ei.

Tunnisteet:

 

27.3.07

Ajattelin aloittaa ihailemieni niksien julkaisemisen ja käsittelyn myös tässä blogissa. Eli ensimmäisenä vuoroon pääsee sukkaniksi:
Laita rikkinäiset ja parittomat tennissukat pesukoneeseen. Kun sukat ovat vielä pesun jäljiltä kosteat, vedä ne käsiisi, pyyhi pöyt ja heitä vasta sen jälkeen roskiin. Voit myös leikata resorin ja käyttää sitä ponnarina tai hikinauhana ranteessa.
Huomauttaisin kyllä, että sukkia voi toki parsiakin, jos eivät nyt kokonaan ole räjähtäneet. Eli itse en välttämättä tätä tarvitsisi, mutta sinänsä idea on ihan hyvä. Paitsi, että saa olla aika hanakkana pesukoneella jotta saa sopivan kostean sukan ja sitten siivota heti. Ehkä tämä niksi kehottaakin meitä tarttumaan siivoustoimeen heti eikä vasta pyykkien kuivuttua. Smart. Niksi oli pisteytetty keskiarvoisesti kahden :) :n arvoiseksi, mutta onhan tämä sentään vähän arvokkaampi. Eipä nuukailla siellä.

Tunnisteet: